torstai 24. toukokuuta 2012

Miksi nukkeilen?

Ajattelin tehdä taas itseäni koskevan postauksen kun atooppinen ihoni on niin kipeenä että sain antibioottikuurin ja vahvoja kortisoneja ja ei oikeen viitti ottaa kuvia kun rasva värjää ihonkin keltaiseksi. En haluaisi liata kauniita nukkejani :D.

Sitten itse asiaan. Miksi 28 vuotias vielä harrastaa nukkeja?. En erityisesti välittänyt nuorena nukeista. Ilme oli kaikilla Barbeilla sama, eikä mun nuoruudessa oikeen ollu muita. Pullip perheen nuket taas on ihanan persoonallisia ja omia taideteoksiaan. Mulle nukkeni ei oo vaan nukkeja vaan luovuuden apuvälineitä. En kehittele nukeilleni hirveesti taustoja. Kun ei oo hirveen tarkkaan kehitettyä hahmoa, voi ottaa kaikenlaisia kuvia vaikkapa mies mekossa jos huvittaa ottaa sellaisia kuvia :D.

Kohta on nukkeilun vuosipäivä ja oikeastaan oon tasapainoisempi nyt. Sairastan toistuvaa masennusta. Elämä ottaa takapakkia niin usein ettei huomaakkaan aina. En oo kuitenkaan masentunut tahallani. Elämä masentuneena on jatkuvaa taistelua omasta hoidosta ja omasta oikeudesta elää. Läheiset ei tiedä mut oisin oikeesti hyvin hukassa jos en ois löytäny tätä harrastusta. Tuntuu et ihmiset kattoo kuin hullua mutta se ei mua haittaa kun saan niistä niin paljon hyviä fiiliksiä ja kokemusta. 

Ammattikoulu aikana mun itsetunto tiputettiin niin alas kuin voi edes mennä. Mua kiusas opettajat. Ensimmäinen vuosi meni ihan hyvin, tykkäsin opiskella. sitten tuli uusi opettaja joka aloitti joka päivä hokemaan "susta ei ikinä tuu yhtään mitään". Se oli täyttä helvettiä. Rupesin uskomaan siihen koska eihän kukaan sano noin syyttä. rupesin myös jäämään koulusta pois kun olin stressin takia usein kuumeessa. Tuli jossainvaiheessa ensimmäinen opettaja takas opettamaan, myös hän jatkoi mun kiusaamista. Kieltämättä huvittavaa kun kuitenkin mun ompelunopeutta ja jälkeä kuitenkin samalla kehuttiin ja samalla sain paskaa niskaan. Yritin puhua asiasta terkkarille ja koulun psykologille mutta mun kantaa ei uskottu "eihän meidän hyvät opettajat kiusais ketään". Puhuin opettajallekki et meen rehtorin puheille "ei se sua usko kun oon jo tästä puhunu kun oot kokoajan poissakin, kohta erotetaan sut koulusta". Oikeesti rehtori ei tienny mutta en sillon viittiny koittaa. Olin koulussa neljännelle vuodelle. Meinasin hypätä parvekkeeltani (asuin 5 kerroksessa) monesti. En pysty luottamaan ihmisiin. Pelkkä uusiin opiskeluihin hakeminen tuo paniikki-oireet. 

Yritin hakea opiskeluihin 5 vuotta vaikka en edes halunnut päästä sisään. Päätin sitten lieventää stressiä menemällä kansalaisopiston valokuvauskurssille. Siellä opettaja haukkui kaikki kuvat, myös omansa. En ikinä näyttänyt kuviani (ei nukkekuvia) koska kuvista ei kerrottu myöskään mitään hyvää. En halunnut pahoittaa mieltäni niin ajattelin että parempi niin. Kuvausretketkin oli aina paikoissa joihin ei edes päässyt julkisilla.

Ajattelin sitten kokeilla nukkekuvausta kuvausharjoituksina. Laitoin kuviani Pullip Suomen foorumille omaan kuvaketjuuni. Olin ihan äimänä kun ihmiset kehuivat kuviani ja halusivat et otan pian lisää kuvia. Tuntui että kerrankin osaan jotain kun kehuttiin. Nykyään oon kehittynyt kuvausharrastuksessani ihan kivasti vaikka opittavaa olis vielä paljon. Edelleenkin saan kehuvia kommentteja ja tuntuu et tää on oikeesti parempaa terapiaa kuin psyk.polilla joku hoitsu joka kysyy "mitä teit viikonloppuna?". Nyt oikeesti haluun elää ja se on täysin nukkeharrastukseni ansiota. 

10 kommenttia:

  1. Siulla on ollu raskasta... Mutta ihana, että oot löytäny jonkin harrastuksen, jota kautta saat voimaa ja energiaa. :) Eikä nukkeilu ikää katso, lapsenmieltä täytyy aina olla mukana, oli minkä ikäinen tahansa. :)

    VastaaPoista
  2. Niin, ja siun ottamat kuvat on oikeesti tosi kauniita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti paranet pian masennuksesta. Oma äitinikin kärsii masennuksesta. :)
      Ja komppaan BloodyCountessia, että ottamasi kuvat näyttävät erittäin kauniilta. :--3
      Toivottavasti pääsisit opiskelemaan johonkin erityisen kannustavaan paikkaan, jos haluat tietenkin. c:

      Poista
  3. Voi että. :< Olen itsekin törmännyt opettajiin jotka haukkuvat, mutten mitään noin pahaa ole itse vielä kokenut. Toivottavasti jaksat yrittää ja uskoa itseesi vielä. :3 Tosiaan, kuten muutkin sanoivat, ottamasi kuvat ovat hurjan kauniita, ja toivon, että nämä pikku muoviolennot jaksavat ilahduttaa. Samalla tavalla ne ilahduttavat itseänikin. n____n

    Ja toivottavasti saat pian BJD'si kasaan. En malta odottaa siitä kuvia ja muitakin postauksia. :3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne, lämmittävät mieltäni :). Ajattelin avautua kun tuntui et oli oikee aika avautua asiasta.

    VastaaPoista
  5. Mulla on nyt vähän sama ongelma. Vasta aikuisiällä jouduin koulukiusatuksi, niin oppilaiden kuin opettajienkin toimesta. Sen jälkeen en oo missään koulussa pystynyt käymään, en edes japanintunneilla jossa olin ennen kiusamaisepisodia käynyt jo kolme vuotta.

    Nyt kesällä haen kouluun ja menen sinne. Vaikka lähtis henki.

    VastaaPoista
  6. :< Voisin sanoo tohon koulu juttuun ihan samaa, ei kukaan koskaan kuuntele, vaikka kävis jokaisen koulussa olevan aikuisen läpi. Varsinki näitä oikeesti vakavia tapauksia ei uskota, mut sit monesti ne joilla ei oikeesti oo mitään ongelmaa niin niitä uskotaan ihan kepeesti.. :/ Mut hyvä että jotain iloa elämässä! :)

    VastaaPoista
  7. Opettajat ovat valitettavasti ihmisiä. Samat sadistit, vaimonhakkaajat ja naapurikyttääjät sieltä löytyvät kuin muualtakin elämästä.
    Sitä luuli että häiriintyneet tyypit jäivät lapsuuden kouluihin, mutta myös aikuisopintoihin heitä tuntuu riittävän.
    Ihanaa kuulla että nukeista on ollut sinulle niin paljon helpotusta. Koen itsekin saavani nukeistani jotakin mitä muut harrastukset eivät tuo.

    VastaaPoista
  8. En ole koskaan ymmärtänyt miten aikuiset ihmiset voivat olla niin julmia. Varsinkin opettajien pitäisi olla kannustavia, koska heillä on huima valta ihmisen elämään jo pelkästään todistukseen numeroita laatiessaan, puhumattakaan henkisestä puolesta. Tiedän että opettajan työ voi olla stressaavaa, muttei omaa turhautumistaan saisi purkaa opiskelijoihin. Menisivät vaikka salille hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä jos rasittaa. Se ainakin toimii.

    Hyvä että olet löytänyt harrastuksen joka tuottaa iloa. Nukkejen kanssa puuhailu käy tosiaan terapian korvikkeesta ja itselläni ainakin on paljon helpompi vuosi ollut nyt kun olen noiden kaikenmaailman nuksujen kanssa touhunnut. Vielä kun saisin rahaa Isuliin <3

    Voimia sinulle ja räpsihän lisää kuvia kun aika sallii

    VastaaPoista
  9. Sulla on ihania nukkeja ja hyvä mielikuvitus. + oot tosi hyvä kuvaaja. Arvaa olenko kade :DDD


    ~ pulliplonelyheart.blogspot.com ~

    VastaaPoista