sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kävin hautausmaalla kuvailemassa

Tuli käytyä Honkanummen hautausmaalla Vantaalla. Paikka oli pitemmän lenkin varressa ja tulikin käveltyä 5 tuntia sillä reissulla.
Otin kuvia parista nukestakin sielä mutta niistä toisessa postauksessa, kuvailin tähän koristeita joita haudoilla oli. Itse hautoja en kuitenkaan ottanu kuviin koska se ei ois varmaan ollut sallittuakaan. 
Tuli vähän vettäkin taivaalta mutta ei onneks hirveesti kastuttu. Hautausmaalla oli mukavaa kävellä koska hiljaista, kauniita kasveja ja kukkia.
Omalla tavallaan myös pistää ajattelemaan et nää kaikki on kuollu ja ite elää. 
Terapeuttinen vaikutus oli ainakin tähän masentuneeseen, nauti elämästä kun vielä voit. 
Yhden kaverin tuhkat on tuolla hautausmaalla ja äidin isän myös. Heidän haudoilla ei käyty kun ei tiiä missä ne on.

Ei ehkä uskoisi mutta nuo peltokorteet oli tosi pitkiä. Tykkään kun oli myös metsämäisiä maisemia tuolla.

Osa haudoista oli tämmösiä pikkukiviä joista ei nähnyt mitään.

Nää oli vähän creepyja.



Mieheni heitti "kato, hautausmaallakin on nukke".


Nää lintukoristeet oli enempi mun mieleen.


Valkoinen kyyhky.

Samanlainen tummana. 

Jonkun rakennuksen takana ulkona oli leijona vaanimassa.

Cthulhu puu, IA IA!

Toivottavasti kuvat ei pelotellu ketään, ei ainakaan ollu tarkoitus.

3 kommenttia:

  1. Mua lähinnä harmittaa hautausmailla, että pahus miten jotkut on joutunu kuolemaan nuorena ja mää en saa masennukseltani elettyä. Miksei omaa elämää voi lahjottaa? :D Onneksi elimet voi. :)

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia. Honkanummen hautausmaa on ihan oman kotini lähellä ei taida olla kilometriäkään lähimälle rajalle, mutta en ole tainnut käydä siellä kertaakaan kunnolla. Paitsi ehkä pienempänä koulussa. Kuviin olet kyllä saanut hyvin vangittua hautausmaan tunnelman. Sen niin hiljaisen, rauhallisen ja pelottavan, mutta samalla jotenkin niin turvallisen tunnelman. Nuo linnut on todella kauniita ja kauniisti kuvattu. Varsinkin nuo kaksi kyyhkystä olivat mieleeni.

    VastaaPoista
  3. Minunkin tekisi mieleni kuvaamaan hautausmaalle. Ajattelin käyttää yhteen shoottiin äitini hautakiveä. Hän ei ainakaan pahastu. Hän lepää Korpilahden hautausmaalla joka ei itsessään ole kovin erikoinen, mutta sieltä on kaunis järvinäköala.
    Tuo leijona on kyllä hämmentävä. Onkohan se kerätty talteen joltakin haudalta vai onko se joku rippikoululaisen juttu?
    Pistin sinulle muuten haasteita tulemaan blogiini.

    VastaaPoista