tiistai 8. lokakuuta 2013

Lady suosittelee

Sille on syynsä miksi oon valinnut nickini eteen sanan "lady".  Tykkään paljon katsoa pukudraamoja. Ei siksi et tykkäisin siirappisista romansseista, pidän tunnelmasta ja kokonaisuudesta. Ihmiset oli ennen kohteliaampia toisilleen, saattoi kyllä johtua etiketistäkin. Mutta kuitenkin, nykypäivän maailmasta haluaa aina välillä hetkeksi matkustaa vanhaan aikaan. 

Katsoin nämä kaksi minisarjaa kipeenä ollessani. Voisi vinkata niistä teille lukijoillekin. Katsottavissa kuitenkin sen verran pitkään.

Voiko olla enää ihmisiä jotka ei tiedä Jane Austenista? Jos ette tiedä, kannattaa tutustua :3. Emma on vähän ehkä edellä aikaansa ja hänen ammattinsa nykypäivänä ois varmaan hääsuunnittelija. Paitsi ettei hääsuunnittelijat auta pareja yhteen, mutta tajuatte idean jos Emma on tuttu.

Charlotte Bronten tunnetuin tarina. Kauniit maisemat. Ennen luokkaerot oli suuret. Jos olit orpo, olit näkymätön. Huonoista oloista huolimatta, Jane ei ollut masentunut.

Tämä on ollut mukava yllätys genressään.

Tätä oon kattonut 5/8. Tulen ehdottomasti hankkimaan tän sarjan hyllyyn jos fyysisenä tulee suomennettuna myyntiin. Tästä on kirjakin, sarjan katon loppuun ennenkuin edes rupeen ettimään kirjaa kaupoista :D. Sarja kertoo tavaratalon työväen elämästä, päähenkilö on töissä naisten vaateosastolla. Denise saa kaikenlaisia ideoita, eikä kaikki pidä siitä että uusi tyttö saa huomiota.

Pukudraama mangaa!

Soulless on alkuperäisenä Gail Carrigerin kirjoittama kirja, mutta mangaversion on toteuttanut REM. Ihmissusia ja Victoriaanisia ladyja? Yes, please! On tässä vampyyrejakin ;). Mangaa oon lukenut englanniksi. Kirjatkin kiinnostavat mutta voipi olla että jonain päivänä kokeilen lukea alkuperäiskielellä, samalla toivoen että joku kääntäisi niitä. Voisi pyytää Basam Booksilta jos onnistuisi, sieltä tulee yksi muukin hyvä kirjasarja (Mustan Tikarin Veljeskunta). Tässä mangassa on fanipalvelua, eli alastomuusvaroitus on paikallaan vaikka ikäsuositus onkin Older Teen.

Soulless ei edes koita olla autenttinen, siinä on mukavasti fantasiaa joukossa. Kuten esimerkiksi puvun "kaula-aukko" jota ei oo nimeksikään :D.

Lopuksi pieni toive: Tietääkö joku lisää tämän tyylisiä mangoja? Emma ja Kuroshitsuji on jo tiedossa mutta ootteko törmänneet muihin? 

16 kommenttia:

  1. Ai katsos, meillähän on tällainenkin yhteinen mielenkiinnonkohde. Kiitos vinkeistä, tuosta Naisten paratiisista en ollut kuullutkaan. Voisi olla mielenkiintoinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, mukava kuulla et pukudraamat kiehtoo :). Se on kyllä ollut mukava sarja. Ois pitäny vinkata aiemmin siitä.

      Poista
    2. Katsoin sen yhden jakson mitä Areenasta löytyi ja paikkasin aukot juonesta Wikipedialla. Vaikutti tosi mukavalta sarjalta!

      Poista
  2. Kiitos näistä vinkeistä! Itsekin pidän tälläisistä sarjoista kovasti.
    Ehdottomasti tarkastan tuon Soullessin. Voi tsiisus millasia kaula aukkoja~ x3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään :). On kiva välillä tehdä toisenlaisiakin blogauksia. Luulen ettei tää oo ainut pukudraamoista :D. Ehkäpä joskus teen ison pukudraama manga blogauksen jos niitä löytyisi lisää :3.

      Poista
  3. En oo ikinä kuullukkaa näistä o: Mutta myytkö tässä lähiaikona taas peruukkeja? :33

    VastaaPoista
  4. Kiitos näistä! Rakastan itsekkin näitä leffoja & sarjoja, joissa eletään menneisyyttä -> sitä ihanaa mekkoaikaa *3* Pakko katsoa naisten paratiisi! Kuulostaa ihanalta n w n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa myös lukea kirjoina näitä myös. Monet kuitenkin suomennettu ja niissä on tarkemmin kuvailtu kuin sarjoissa ja leffoissa. Muutaman sarjakuva sovituksenkin oon lukenut, muistaakseni ainakin Jane Eyrestä.

      Poista
  5. oh, itse en niin välitä tästä, mutta Kuroshitsuji on kyllä hieno sarja. Muistan joskus lukeneeni yhden homomman sarjan tähän mekkotyyliin (ootappas, homo - mekko, ei natsaa samatuo) mutten muista mikä se oli :3
    emma mangana oli yksi ensimmäisistä mangoista jonka luin joskus kolmos nelosella? olihan se silloin ainakin ihan kiva. en tosin koskaan tajunnut sitä laiva kohtaa, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Umm, laiva kohta.. Ei muistu mieleen. Oon kuitenki sarjan lukenu mut huono muisti. Ennenvanhaan ei oikeen laivat ollu turvallisia. Joskus oli sanonta "nainen laivassa tietää huonoa onnea". Olisiko se kohta voinut liittyä tuohon uskomukseen.

      Poista
    2. Mulla tuli laivakohdasta mieleen vain se, kun Varakreivi Campbell järjestää Emman kidnappauksen Amerikkaan. Lieneekö se sitten ollut vähän epäselvä juonikuvio? :D

      Poista
  6. Emma ei varmaan kovin nuorelle tai sen ajan etikettiä tunemattomalle aukeakaan kovin helpolla. Sen verran paljon pieniä viittauksia sarjasta löytyy.
    Minulla on vaikeuksia suhtautua pukudraamoihin jos olen lukenut kirjan. Esimerkiksi Austenin kirjoista ei minusta ole yhtään siedettävää filmatisointia. Mutta kivaa että sentään yrittävät!
    Löysin taannoin Etsystä tekijän, joka on painattanut Austenin kuuluisimpia kohtauksia huiveihin ja paitoihin. Toki oikealla, ajanmukaisella käsialalla tehtyinä. Odotan voivani ostaa huivin jossa on herra Darcyn ensimmäinen rakkaudentunnustus.
    Kivaa lukea tällaisia vaihtelevia postauksia. Jos saisi itsekin sellaisen aikaan? Minullekin saa vinkata jos joku löytää laadukasta pukudraamaa mangana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon sen verran visuaalinen että aattelen kaikista leffoista ja sarjoista et jos nautin siitä, etin käsiini kirjan. Kirjaa lukiessa voin sitte kuvitella niitä vaatteita ja miljöötä. Aika harvoin luen kirjan ensin. Suurin osa onkin sellasia mistä ei leffoja oo tehty edes :D.

      Nukeille sais olla enemmän historiallisia asuja myytävänä!

      Poista
  7. Oletko katsonut Downton Abbey-sarjaa? Se sijoittuu tosin hieman myöhemmälle kuin viktoriaaniselle ajanjaksolle (sarjan alussa 1910-20 luvulla muistaakseni) mutta niin pukuja kuin draamaa löytyy. Ekat jaksot on parhaita sitten mielenkiintoni romahti.

    Tässä joitakin manga-ehdotuksia joita ihan ekana tulee mieleen;
    -Young Miss Holmes
    - Lizzie Newton - Victorian Mysteries Kuten nimetkin kertovat nämä ovat vähän dekkarityyppisempiä.

    Kaori Yukilla on paljon "pukumangaa", vähän Kuroshitin tapainen God Child ja Count Cain-series olisivat varmasti sinun mieleen kun tykkäät goottijutuista. :3 (ne ovat kyllä paikoin aika gorea, varoituksen sananen)

    Sitten on tietysti The Rose of Versailles, vaikka se onkin 1700-luvulle sijoittuva, eli vuosisata liian aikaisin jos päämielenkiinnon kohteena on viktoriaaninen aika. Pukuloistoa ja draamaa siitä löytyy kyllä yllin kyllin. Eri asia vain, löytyykö kyseistä sarjakuvaa oikein mistään englanniksi, saksaksi ja ranskaksi löytyy kylläkin (ja japaniksi :).

    VastaaPoista
  8. Ai niin ja sitten on vielä Hakushaku to yousei eli the Earl and Fairy.

    Viktoriaaninen tyyli on hienoa, sellaisia vaatteita saisi olla enemmän myös ihmisille. :) Olen taas vaihteeksi alkanut innostua röyhelö-ja-korsetti-pukeutumistyylistä itsekin, yay! ^3^

    VastaaPoista