sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Luts Delf Soony

Tilasin meikin Hartsilasten foorumilta tutulta Yennalta. Valitsin hänet koska hänellä aika useita white skin nukkesille tehtyjä meikkejä. Muutenkin tehnyt upeita meikkejä niin uskalsin teettää hänellä meikin. Kuvat on Yennalta saatuja, niitä ei saa kopioida, eikä toki omiakaan kuviani.

 Tästä lähdettiin. Yenna kyseli onko silmien koristukset sopivat ja onko jotakin lisättävää. Tämä oli siis meikin pohja jonka päälle laitettiin lakka.

Tässä lisättynä kulmakarvat, luomiväri ja ripset ainakin. Hyvän pohjan päälle ei tarvinnut paljon lisäyksiä tehdä. 

 Yksityiskohtia edellisestä kuvasta. Tykkään kun ripset menevät viistosti. Huulten värinä toiveena oli jotakin ametistiin/laventeliin sopivaa sävyä ja en olisi parempaa voinut edes haaveilla. Niin ihanat <3.

Tässä lopullinen meikki. Lisättynä kiiltoa silmänrajauksiin ja viimeistelyt. Huulet halusin jättää mataksi.

Muistin virkistykseksi mallikuva minkä tyylistä halusin. Meikkiä ei kopioitu täysin samanlaiseksi mutta kuitenkin nuken suuriin silmiin sopivasti muokattuna. Mielestäni kuitenkin meikin parhaat puolet on Soonyllani :).

Nuken nimeä en oo päättänyt. Mutta Fangtasia voisi olla hauska ja Vampyyri pääkkyni olisi Blutengel :D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti