lauantai 5. tammikuuta 2013

Sadannen blogitekstin juhlapostaus (give away)

Ajattelin aluksi etten tule ikinä tekemään sataa blogausta, määrä tuntuu ihan hullulta. Katsotaan jos pääsisin vaikka 150 tai 200 blogitekstiin tänävuonna. Tähän blogitekstiin kuvasin 3 tuntia ja kuvien muokkaukseen meni paljon aikaa myös. Kaksi päivää rakentelin tekstejä kuviin. Piti alunperin saada mahdutettua myös nukkevuosi 2012 tähän mutta siitä tulee sitten ensi kerralla. Siinä on sitten kaikki nukkeni ja myös ponit.

Tässä ois give away:ni mainos. Saa jakaa ;). Oma rahatilanteeni ei ollutkaan niin hyvä että olisin voinut isompaa giveä järjestää mutta uudet jutut voittaa aina käytetyt, eikö vain?

Giveen voi vielä osallistua. Teen vielä uudemman viestin milloin loppuu mutta ainakin tämä viikko on aikaa!

Tämän kerran voisi laittaa sisältöä näin alkuun mitä on odotettavissa:
-Megami uutenavuotena ulkona
-Mikujen kevään muoti ensiesittelyssä
-Monstro peruukkeja 
-Leopardigekko Sakura
-Hauskoja hakuja joista blogiini on tultu 

Jumalatar ei tunne kylmää.

Shootin lempikuva.

Nuo palmikot <3.

Jäljet lumessa.

Hyvää uuttavuotta 2013.

Vanhempieni pihalla oli mukavasti puhdasta lunta, täällä kerrostaloalueella ei oikeen oo.

Nuo hiukset on niin kauniin väriset etten voinut olla ottamatta tällaista kuvaa :3.

Miku: Tervetuloa kaikki katsomaan kevään muotia. Tulossa on kimalluksen täyteinen kevät. Ennen muotikuvia, haluan jakaa kaksi muuta kuvaa omasta mallikansiostani, koska voin ;)".



Kevään muotiväri on pinkki.

Juhlavampaan tyyliin sopii sinisen ja liilan sävyt. 

Kampaajalla käynti kannattaa, tummemman sävyiset vaatteet sopivat upeasti luonnonvärisiin hiuksiin. Kontrasti on yksi kevään in jutuista.

Kuka sanoi ettei aikuisten tyylissä saa olla räväkkyyttä?

Vaikka pinkki on kevään kuuminta hottia, on myös pinkin yhdistäminen muihin väreihin, erityisesti tumman liilaan.

Tarjolla on paljon erilaisia pinkin sävyjä joista löytyy varmasti kaikille omaan tyyliin sopiva vaate.

Nuorekkaaseen arkityyliin sopii koristeltu toppi ja lyhyt pvc hame.

Räväkkyys on nuorten aikuisten uusin villitys, unohda legginssit.

Nuoret aikuiset voivat myös pukeutua juhlavasti mutta tämä asu käy myös treffeille. Hurmaat treffiseuralaisesi myös otsatukassa joka tuo silmät kauniisti esiin.

Pinkki on muodikasta erityisesti kun pinkkiä on niin hiuksissa kuin asussa, tyylikäs lady piristää tyyliään turkoosilla.

Pinkkiä ja valkoista, hattara look parhaimmillaan.

Roosa ja hopea, myös kesän trendi.

Hempeän asun voi myös muuttaa nuorelle aikuiselle sopivaksi, fuksian värisillä hiuksilla.

Pinkkiä voi yhdistää pienissä määrin myös, jos ei halua koko vaatekkaappiaan uusia joka vuodenaika.

Tämän pienen näytöksen molemmat mallineitoset.

Tältä suurinosa peruukeista näyttää jos haluaa niiden olevan siinä tyylissään kun kotiin saapuu. 

Vain pienellä kampaamisella saa näin tyylikkään kampauksen, kampaa vähän otsahiuksia ylemmäs.

Peruskampausta piristää käännetyt suortuvat ulospäin.

Kampaa kaikki edessä olevat hiukset taakse, pitäisi näyttää tältä. Silmät tulee hyvin esiin tässä tyylissä.

Teet normaali kampauksesta rennomman kun tuot takaa hiuksia olkapäiden yli (vain jos karva on tarpeeksi pitkää).

Siirrä edessä olevat hiukset sivuille, kampaa kaikki muut hiukset taakse.

Saat tämän kampauksen tehtyä kun kampaat kaikki hiukset taaksepäin. Sopii erityisesti Taeyangeille kokeiltavaksi.

Lyhyempi kaksivärisenä, toinen väri tulee toisen päälle.

Sama idea kuin yllä mutta pidempänä (roikot ilmeisesti kuituhiusta).

Otsahiukset on myös valittavissa. Vähän kastelemalla otsahiukset pysyy muodossaan.

Peruspörrö stailattuna rokkityyliin, takaa hiukset ylös.

Nosferatu suosittelee tätä tyyliä.

Keskeltä ja toisesta sivusta kun nostaa harjalla, saa näin muhkean kampauksen.

Sivukuvasta näkee että koko letti on toiselta puolelta muhkea :3.

Sitten vielä esimerkkinä tavallinen SD kokoinen karvaperuukki joka on lyhyempää karvaa kuin Monstron.

Ajattelin osan peruukeista pitää itse, loput on myytäväksi hankittuja. Pidän ainakin tumman liilan, muista en ole varma. Peruukit menee myyntiin huuto.nettiin kunhan nyt ensin selviää täyttyykö lukijoiden määrä tarpeeksi.

Sakura


Pikkuinen Sakura on värimuodoltaan high yellow ja lajiltaan Leopardigekko. Viime pääsiäisen lopussa kuoriutui Chibi ja tämä sitten noin viikon päästä siitä. Omien gekkojeni poikasia molemmat. Mun terraarioissa on liskoilla sanomalehteä koska liskot on taipuvaisia syömään hiekkaa ja en halua omille kavereilleni suolitukosta joka voi pahimmassa tapauksessa tappaa liskon jos tukosta ei saa pois. Koteina on puhtaita pieniä keksilaatikoita ja tietenkin vesikipot ja wetbox (siellä turvetta).

Hirveän moni ei julkaise blogistaan tilastoja, niitä olisi kiva katsella. 

Haut koko ajalta:

tummat silmänaluset 46, valokuvaus vinkkejä 28, pullipsuomi 25, pullip suomi 22, pullipit 17, pullip suomi ei toimi 14, pullip 13, pullip miitti 13, pullip body 10, pullip obitsu 8.
Sivut

Nukkeni: 3.1.2013, 7 kommenttia 194 katselua.

Sivun katselut

Sivun katselut tänään 25
Sivun katselut eilen 133
Sivun katselut viime kuussa 2 917
Sivun katselujen koko historia 13 344

Eniten joulukuu 2012
Sivun katselut: 2 888

Sivun katselut maittain
Suomi 12239
Venäjä 319
Yhdysvallat 292
Ranska 50
Saksa 45
Alankomaat 38
Britannia 36
Belgia 28
Filippiinit 20
Latvia 16

44 kommenttia:

  1. Ihania kuvia kuten aina. <3 Nyt vihdoin tämä kampela pohjamudista tulee kommentoimaan.<3 Ja onnea sadasta lukijasta. Ihanaa, että siskoni eksyi joskus tänne blogiin ja kertoi tälle pullip hörhölle siitä. Itsekkin omistan Miku Hatsunen. Nimeltään Hatsie. Joka tulee Japanilaisesta nimestä Hatsigo. Mikut olivat suloisina poseeraamassa. Kyllä nyt tämä nuorempi nukkeilija oppi lisää vanhemalta. Niin hän se aina menee. Sinun nukeillasi on kauniit/komeat peruukit. Itsekkin pidän mohairperuukeista. Tämä 12v. tyttönen oppii lisää kuvaamisesta tämän blogin kautta.

    Käykää ihmeessä vilkaisemassa en minä pure. Ainakaan kovaa: Starpullip.blogspot.fi Ja sitten olisi vielä sellanen kysymys, että onko nukeillasi obbarit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista :). Liityin blogisi lukijaksi. Mikuja katselee aina mielellään :3.

      Molemmilla on 27cm obitsut, Miku M-bust ja Miku lol S-bust. Barbi vaatteet istuu hyvin molemmille rintamuksille. Obitsu keho helpottaa posettamista mutta siinäkin on omat ongelmansa, siksi otin nämä kuvat ständeillä :D.

      Poista
    2. Itse harkitsen tuon vihreän peruukin harkintaa.. :/ Se on niin söpö! <3 Ja näyttää mikulla kivalle :D

      Poista
    3. Nuo vihreät ei oo vielä myynnissä, mutta saisi niitä tilattua lisääkin jos kiinnostaa :).

      Poista
  2. Oi, ihania kuvia. Sun nuket on tosi kauniita ja sulla on ihan hirmusesti ihania peruukkeja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vielä, olisi mukavaa jos viitsisit vilkaista minunkin blogiani: sweetdolldream.blogspot.fi (:

      Poista
    2. Kiitos :). Tilasin noita peruukkeja myyntiin kun niin monilla on vaikea tilata ulkomailta ja mollamaniassa on peruukkeja vähän ja aika kalliit hinnat. Samalla hyötyy kuvani kun pääsee kokeilemaan eri värejä kun ottaa omat myyntikuvat :D.

      Poista
    3. Liityin blogisi lukijaksi kun niin kauniisti pyysit :).

      Poista
  3. Uiih, kuinka ihana lisko!♥ Oon aina tykänny matelijoista valtavasti ja semmosen haluisinkin vielä joskus jossain muodossa. Varsinkin liskoista ja käärmeistä tykkään. Nuo Monstron peruukit on aina ollu must have-toiveissa. Harmi vaan kun en omista huutonettiin tunnuksia, jos nuo sinne menevät jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liskot on kyllä rentoja lemmikeitä kuten herpit yleensäkin, ei tarvii viiä ulos lenkille tai välittää niiden karvoista. Toivottavasti hankit joskus.

      Katso tuolta yläpalkista "kampaamo", siellä on peruukkeja myynnissä ja tulevassa myynnissä.

      Poista
  4. Vai että Give-away. Se onkin mulla vielä sadan lukijan kunniaksi järjestämättä. u___u
    Laitan mainoksen blogiin, jospa se toisi lisää lukijoita ja peruukin mukaan arvontaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Kunhan saisi edes paljon osallistujia niin sekin voisi aukaista tuon peruukin tulon giveen. Viime give jäi osallistujamäärältään vaisuksi ja voittaja ei edes lunastanut voittoaan vaikka hänen blogissaan ja Pullip Suomessa yksärillä onnittelinkin :D.

      Poista
  5. Pöö :D aivan ihania nukkeja sinulla :) itsekkin pitäisi Pullip hankkia jostain, pitänyt jo viime kesästä lähtien, no jos tänä talvena saisi aikaiseksi ^w^!

    Minä ainakin osallistun Give-Away:si, toisin sanoen mainos löytyypi myös minun blogistani ;D --> http://alien-pentu.blogspot.fi/

    Ai niin sitten vielä yksi kysymys, osaisitko niin sanotusti arvioida my little ponyja, siis että onko harvinaisia ja vähäsen arvoa mahdollisesti + muuta tietoa kyseisestä ponista, en varsinaisesti harrasta niitä, mutta tulin huomanneeksi tässä eräs kaunis päivä että minullahan on useampi poni hyllyn päällä ja osa poneista on 80-luvulta, niin osaisitko kenties auttaa OwO?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas törkeästi vastaan Nancylle osoitettuun kommenttiin. >__<

      Vilkaiseppa tämä sivu:
      http://www.elisanet.fi/myrskytar/g1guide_aloitus.htm

      Poista
    2. Kiitokset sinulle Whipii tuosta linkistä, auttoi ponien kanssa kummasti :D

      Poista
    3. Kiitos mainostuksesta :). Kannattaa hankkia Pullip kun niin pitkään oot haaveillut. Nukkemakukin on varmaan muovautunut haaveillessa että osaat valita juuri oikean monista. Kun 2011 ostin ensimmäisen (pre-order eli ennakkovarasin Miku Hatsunen) löysin enemmän kuin olin edes uneksinut, niin kaunis oli ja on edelleen :3.

      Tuo Myrskyttären sivu on kyllä erinomainen. Itselläni on yksi timantti baby kaulakoruineen joka on arvoltaan yhteensä 90 dollaria, sen arvokkaampia ei omat ponit oo. Ota ihmeessä kuvia vanhoista poneistasi :).

      Poista
    4. Ole hyvä ja kiitos kun liityit lukijaksi ^^ juu on tässä tullut katseltua paljon pullip nukkeja, ja pari nukkea herättää sellasen pakko saada fiiliksen ;) ja mielessä on käynyt että pitäisi kuvata ne ponit ja laittaa blogiini, katsotaan saanko toteutettua joku päivä tämän kuvaa ponit hankkeeni...

      Poista
  6. Wau mitä peruukkeja :D Hienosti olet niitä stailannut. Ihan alkaa tekee mieli tilata miku lol...

    Pikkusen repesin tuolle "tummat silmänaluset" haulle, miksi minun blogissa ei ole noin hauskoja hakuja? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miku lol oli mulla täysin heräteostos. Aattelin et yksi nukkemalli saa riittää josta 2 versiota (Taeyang Sebastian ja Private Teacher) mutta ei sitä voinut vastustaa vaikka melkein identtinen Mikuun. Vaatteet ratkas ostopäätöksen :D.

      Poista
  7. Ihania kuvia ja ihania nukkeja! SUn kaikki nuket on niin ihania, eikä niillä oo ikinä hiuksia silmällä tai mitään.. Ja wow, oikeesti kuinka hirveen paljon ihania vaatteita ja peruukkeja sulla on. Oot mahtinukkeilija ja onnea 100 lukiasta ! Ainiin osallistuisin tuohon Giween http://little-dolls-in-wonderland.blogspot.fi/p/gat-tms.html, laitanko siis sähköpostinkin o w o ?

    x little-dolls-in-wonderland.blogspot.com
    x Liittyisitkö ? Lukioita kaipaa, Giwekin käynnistä ? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kehuista :). Mulla on aina kuvaustilanteessa harja käden ulottuvilla jolla pistän peruukin ojennukseen, aina ei onnistu mutta ei se mitään ainakin on yrittänyt. Ulkokuvissa varsinkin tuuli voi tehdä kiusaa mutta se näyttää vaan elävältä jos yksi kuitu on jossain väärässä paikassa :D.

      Ei tarvitse laittaa sähköpostia, ellet oo kampaamosta ostamassa jotakin joista näkyy hinta. Siellä näkyy ne joista given voittaja saa valita yhden mekon lisäksi.
      Olen jo lukijasi :).

      Poista
  8. Kiva postaus, osallistuisin giveen :) Teetkö täällä sitte postauksen jossa ilmotat voittajan vai miten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kerron given voittajan blogissani omassa blogauksessaan :).

      Poista
  9. Ihana postaus :) Taidan osallistua giveen, ja manoksenkin lisään jossainvaiheessa blogiin.

    VastaaPoista
  10. Onnea 100 lukijasta, mäkin osallistun giween :).

    VastaaPoista
  11. söpöjä kuvia :3 ja osallistun giveen :)+ onnea 100 lukijasta c:

    VastaaPoista
  12. Awww, ihania kuvia >u< Ja osallistun ~

    VastaaPoista
  13. Ai että tuo valkoinen peruukki on lutunen, sopii hyvin Mikulle. Osallistun mielelläni jos se vain käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aika yllätys että joku ei nukkeilijakin osallistuu, vai oonko tartuttanut kipinän hankkia oman neidin? Tietysti saa osallistua :3.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Meikä on enemmän vanhojen Barbien perään, mutta näin blogilinkkiäsi facessa ja olen tykännyt lueskella. BJD:n kyllä ajattelin joskus hankkia mutta rahatilanne ei tällä hetkellä taivu siihen :D

      Poista
  14. Oi miten kauniita kuvia. :))
    Olen ennenkin stalkkaillut tätä blogiasi, mutta en ole rohjennut kommentoida... :''D Olen aina ihaillut Mikujasi. Molemmat niin kauniita. Kuvasi ovat aina huoliteltuja ja hyvälaatuisia, mitä on pakko arvostaa!
    Täytyy nyt kyllä myös mainita, että pidän myös kovasti bjd-herrastasi, Lestatista! n___n
    Tykkäsin, ja voisinhan minäkin giveen osallistua. ^w^

    VastaaPoista
  15. Miten kauniita kuvia taas kerran.. (: Mikusi ovat hurmaavia tyttöjä, tuntuvat näyttävän hyvältä stailasi sitten ihan miten vaan. Kiitos myös noista stailausvinkeistä, ehdin niitä jo kokeillakin. ^^
    Ainiin, terveisiä gekollesi. Sakura on hurjan suloinen. ♥

    VastaaPoista
  16. Onnea sadannesta postauksesta!
    Megami on tosi kaunis, ja hauska idea nuo pienet jalanjäljet lumessa. :3

    Hauskan muotiesityksen olet järjestänyt, niin vaate- kuin hiustyylipuolellakin.
    Peruukeista etenkin kaksi tiettyä on varsin komeita Taeyangeilla. ;-D

    Ja niin suloinen pikku gekkolisko, uguu~ <3 Unelmoin edelleen omasta vaskitsasta lemmikkinä, vaikka se ei Suomessa taidakaan olla sallittua. Voi harmi. Mutta liskot on ihania~ Varmaan tosi mielenkiintoista seurata omien liskojen poikasia. ^__^

    (Sivunouttina; en osallistu giveen, koska en omista naisnukkeja joille tuo sinänsä kaunis puku sopisi, ja haluan antaa muille, joilla puvulle olisi käyttöä, mahdollisuuden. :3 )

    VastaaPoista
  17. Tuo Mikun ja Mikunen muotinäytös oli todella kiva ^__^ Monstron peruukit ovat yllättävän kauniita varsinkin kun niitä hiuksia vähän asettelee, tykkään varsinkin tuosta kullanblondista väristä. Peruukkipalvelusi on minusta hyödyllinen, ehkä joskus vielä tilaan sinun kauttasi peruukin, koska vanhempani ovat turhautuneet nukkeharrastuksen vuoksi ulkomailta tilailuun (ja minun tililläni on nettiostoon estot, joten joudun tilaamaan vanhempieni tilien kautta).

    Megami oli shootissaan todella kaunis, tykkään noista silmistä todella paljon. Antavat nukellesi kivan katseen ja tuo peruukki vain korostaa Megamin kauniita silmiä :3

    Osallistun tässä siis nähtävästi samalla Give Away:hin ilman mitään muita kummempia toimenpiteitä? Voisin yrittää laittaa tuon mainoskuvan seuraavaan omaan blogipostaukseeni. (:

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia ja sun nuket on ihania :--3 <3 + Osallistun giween (:

    VastaaPoista
  19. Mä tykkään sun nukeista ne on tosi nättejä! Ja osallistun giwe awayhin

    VastaaPoista
  20. Oih, ihana postaus en ole ennemmin tätä blogia löytänytkään, mutta nyt käveli vastaan, joten liitynkin tästä heti lukiaksi! <33 Niin ja valkoinen-, vaalea/blondi- ja mustapunainen peruukki voi nam ne ovat jotain ihanaa! :33 +++ Sakura, aivan ihanan suloinen pieni lisko! <3 Ja,ja,ja Mikusi ne ovat myös ihania! Psst: Minullakin on Hatsune Miku lol-Versio. (;
    Ps. Tokihan minäkin voisin osallistua give awayyn.
    En pure,(ehkä). Nojoo.. vitsi, vitsi, en pure! :3
    empun-nuket.blogspot.fi

    VastaaPoista
  21. Oijoi ihania kuvia! Oot tosi hyvä kuvaamaan:) Ihania monstron peruukkeja<3 Liityin muute lukijaks. Kivat palkinnot givessä! En oo enne nähny uusia palkintoja giwessä! Jos nyt ees ymmärsit mitä tarkotin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ymmärsin että tarkoitit käyttämättömiä palkintoja. Itse kanssa näkisin mielummin käyttämättömiä juttuja giveissä, vaikka lahjojen määrä olisi pieni. Iso määrä käytettyä tavaraa ei oikeen houkuttele mua osallistumaan :D.

      Poista
  22. Osallistun, jos ei viellä oo myöhäistä!

    VastaaPoista
  23. Osallistun jos ei oo myöhästä :3

    T: Ansku

    VastaaPoista
  24. Mitä nukkeja noi on?

    VastaaPoista