torstai 10. tammikuuta 2013

Nukkevuosi 2012 ja vähän 2013 suunnitelmia

Itselläni oli nukkerikas vuosi, Pullip perheen harrastus jatkui ja ihan uusi juttu löytyi hartsinukeista. Valokuvausta oon oppinut lisää, kehitystä on tapahtunut verraten vuoteen 2011 kun harrastuksen aloitin. Laajensin kuvauskalustoani ulkoisella salamalla ja heijastinkankaalla. Ostin ensimmäiset kuvaustaustatkin, ellei pahvisia lasketa.

Aloitin myös blogaamisen viime keväänä, alunperin piti julkaista kuvia muualla kuin facebookissa koska laatu huononi kuvissa niin paljon. Sitten kun lukijoita tuli, laajensin blogia enemmän harrastusblogiksi. Tästä blogista en ois ikinä uskonut että olisi inspiroinut itseeni mutta ilahduttaa aina suuresti jos joku on inspiroitunu jostakin jutustani. Jatkossakin lupaan pitää blogia omalla tavallani enkä pyytele mitään anteeksi jos ideat loppuu lyhyeksi aikaa. Mun kuviin kun käytän paljon aikaa jälkikäsittelyineen.

Viime vuosi nuketutti joka kuussa, mikä tuntuu olevan harvinaista. Itselleni nuketon mitä parhainta viihdettä ja myös pidän muustakin puuhastelusta, kuten eri nukkien tyyliä. On hyvin vaikea löytää nukeilleen sopivia vaatteita jotka sopisivat tyyliin. Taeyangit onneksi jo stock vaatteissaan on halutun tyylisiä mutta ehkäpä osa muuttuu vuonna 2013. Mikut löysivät sopivaa vaatetusta jo, Bloody käyttää stock vaatteita itseltään, Neo Noirin, Mir:in vaatetusta. Bloodyn iho on vähän läpikuultava niin saa pitää stock kehonsa. En pidä sitä esteenä vaan oikeastaan vain haasteena, saada kankea keho posettamaan kauniisti.

Ostetut nuket 2012

Monster High Frankie B&W
Monster High Rochelle

Taeyang Nosferatu
Taeyang Hide Doubt ver.

Pullip Youtsuzu (Megami)
Pullip Miku LOL ver. (Mikune)

Luts Delf Soony (Dollzone 65cm keho) (Blutengel)
Dikadoll Autumn (Lestat Ravenwing)
Dikadoll Shall (meikitön pää)
Fairyland Moon Dreaming Vampire (meikitön pää)

Kokoelmassa siis 5 Pullippia, 5 Taeyangia, 2 Monster High:ta, 4 BJD:tä joista 2 on meikittä.

Ei huono nukkevuosi. Vaikka projektia joissakin riittää, en silti morkkistele. Kun miettii meikkiä tyhjälle naamalle, joutuu miettimään monista ideoista sitä parasta. Juuri kun olisi hahmottumassa meikki, meikin tekijä meni tauolle. Eipä sillä kiire ole, viimeistään keväällä sitten.

Huomasin tuossa että oon antanut aika monelle nukelle uuden nimen. Ensimmäisenä vuotenani en uudelleennimennyt oikeastaan ketään, Bloodyn nimikin oli Bloody Red Hood josta vain lyhensin nimeä :D. 

Voisi sanoa että 2012 tulin kaapista ulos, olen les.. eikun :D. Tarkoitan että menin ulos kuvaamaan, muuallekin kuin mökillä jossa vain vanhemmat saattoivat pudistella päitään. Ahdisti ajatuskin että joku jää kyyläämään kun kuvaan nukkea ulkona tai aletaan haukkumaan. Huomasin ulkona kuvatessa ettei ihmiset katsoneet kuin vilaukselta ja sitten katse meni takaisin eteen. Sain rutkasti itseluottamusta ja uskalsin sitten mennä 73cm nukkeakin ulos kuvaamaan. Eikä reaktiot olleet sen kummemmat kuin pienempienkään nukkien kanssa. Täällä pk-seudulla on niin monenlaista tallaajaa että persoonallisetkin jutut ei oo niin shokeeraavia. 

Lupaan kokeilla erilaisia kuvaustyylejä, kuvakulmia ja ympäristöjä enemmän kuin 2012. Oppia myös lisää kuvaamisesta ja muista manuaalisista asetuksista ja RAW kuvasta.

Ensimmäinen nukke vuodelle 2013

Pullip Elisabeth (Tristesse tai Tristessa)

Want list 2013

Sasha Lumina

Taeyang Ama (Wrath)

Pullip Velvet
Pullip Fraulein

Ehkä lista (jompi kumpi tai ei kumpaakaan)

Pullip Megurine Luka
Pullip Victorique de Blois

Hartsisia en aatellut hankkia lisää. 

Jos harrastus jatkuu yhtä inspiroivana, saan näistä nukeista tarpeeksi erilaisia hahmoja etten varmaan 2014 tarvitse enempää. Ei kyllä voi ikinä sanoa ei :D. En tosiaan käytä päihteitä enkä tarvitse itselleni oikeen muuta shoppailla niin ehkäpä saankin noista listan kavereista osan kotiin :3. Oon huomannut että nukkien kanssa puuhailu on nostanut mut takasin pinnalle ja huomannut miten sitä onkaan ollu oman itsekriittisyyden vankina aiemmin. 

4 kommenttia:

  1. Hauskaa että sinullakin on Sasha ostoslistalla! Saa nähdä kuka ensimmäisen ehtii tilaamaan kun niin moni sellaista suunnittelee!
    tuo on ihan totta että harva oikeasti noteeraa toisten tekemisiä ulkosalla, vaikka sitten kuvaisi nukkea. Minulta kaikki kyselemään tulleet ovat olleet enemmän ihastuneita kuin kauhistuneita.

    Hei, laitoin jo tuonne omaan blogiini, mutta laitan vielä tähänkin että käy kuvauttamassa se kipuileva ranteesi. Jos siellä on joku hermopinne, se voidaan hieroa kuntoon ja jos se on alkavaa nivelrikkoa, se saadaan kuriin lääkkeillä. Ettei käy niinkuin minulle että hoidetaan vasta kun mitään hoidettavaa ei enää ole.

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva lukea suunnitelmistasi ja pohdintojasi menneestä vuodesta. :-)

    Tuo vaatteiden löytäminen Pullipeille ja Taeyangeille on ehkä itsellenikin se haasteellisin juttu. Tykkään hartseissa siitä kun vaatteitakin on helpompi saada.

    Mukava kuulla että nukke-harrastus on vaikuttanut positiivisesti itseluottamukseesi. :-)
    Itse olen huomannut että nuken kanssa liikkuessa saa tosiaan paljon parempaa huomiota kuin vaikkapa cosplay-vaatteissa ollessani. :-D Olenkin miettinyt että kun itselleni ikää karttuu niin nuket saa enimmäkseen hoitaa tyksimäni cosplay-harrastuksen puolestani.

    Tristesse/a on muuten kiva nimi, tykkään!

    VastaaPoista
  3. Kivoja suunnitelmia :) Ois kiva nähä Luka tässä blogissa.

    Itsekkin kammoan ulkona kuvaamista, sillä asumme kerrostalossa eikä ole omaa pihaa. Ja olen sinua sellaiset kivat seitsemän vuotta nuorempi ja talojemme läheisyydessä asuu eräitä nimeltämainitsemattomia henkilöitä, jotka ovat hyvin ärsyttäviä ja koitan vältellä heitä aina kun olen ulkona. Alkaisivat kuitenkin haukkumaan... mutta ulkona oon silti kuvaillut :)

    VastaaPoista
  4. osta Luka tosta ehkä listasta ♥

    VastaaPoista