maanantai 5. elokuuta 2013

Neljä tyttöä mökillä

Aiemmin kyselin kenet haluaisitte nähdä ja otin nämä mukaan. 

Mir on yksi lellikeistäni, eikun lemppareistani.  

Mir on jotain hyvin muinaista, ihokin kuultaa läpi. 

Jossakin kolossa on sisilisko piilossa. 

Muokkasin kuvan värejä syksyisemmiksi.

"Punahilkka" palaa juurilleen. Nuken malli on Bloody Redhood. Pidin kovasti stock hiuksista mutta ne on niin takkuiset. Uuden peruukin värit on tarpeeksi lähellä.

Bloody on ensimmäinen nukkeni joka saa pitää stock kehonsa mahdollisimman pitkään. Kuulas ihonsävy on uniikki.

Syksyisempi muokkaus. 

Aurinko paistoi mekolle.

Huomatkaa sulat. Bloodylle tuli nälkä :D.

Tristessakin käväisi aikakoneella syksyn ruskan aikaan.

Oikeasti ympäristö oli vihreä.

Mikään kuvauspaikka ei ole sama.

Tristessa saa myös pitää oman kehonsa. Nuo silmät <3.

Megami on niin elementissään luonnon keskellä. Suoran käden sormilla lepää pieni kärpänenkin.

Rannassa oli mielenkiintoinen kuvauspaikka.

Jumalolento on mielissään näkemästään, kalanpoikasia vedessä ja sirkkoja ympärillä sirittämässä.

Oon iloinen että vaihdoin toiseen Youtsuzuun, tuo peruukki vain niin kuuluu hahmolle. Pitää vielä miettiä jos vaihtaisi silmät.

***

*niiaus*, kiitos kaikille lukijoilleni jotka ehdotitte lemppareitanne. Ne jotka nyt eivät tulleet kuvatuiksi, otan seuraavaksi kuvattavaksi. Ehkä jonain viileenä päivänä kodin kulmille kuvaamaan.

Kuvasin teemalla "paljon luontoa kuvaan", toivottavasti piditte.

18 kommenttia:

  1. Jei <3 Todella ihania kuvia <3 Ihania <3 Kuolin söpyteen <3 Mir on yli ihana kissa :3
    Megami on kyllä aws. <3
    Bloody <3 omnom <3 Tuun pöllimään.

    VastaaPoista
  2. Mistä oot oatanu mirin korvat ja obitsun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Obitsun ostin Mimiwoo:sta. Korvat on Leeke:ltä.

      Poista
  3. Ihania kuvia ♡ Tuo kroppa ja nuo suloiset korvat sopivat Mir'lle täydellisesti ♥ Mir, Bloody ja Mikune ovat mielestäni sinun ihanimmat pullippisi ♡ Bloody näyttää niin kauniilta ♥ Hämmästyin kuinka tuo peruukin väri ja malli sopivat Tristessalle niin hyvin ♡ Megami ja tämän mekko ovat niin nättejä ♥

    VastaaPoista
  4. Ouww niin ihania pullippeja omistat <3 ;^;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://dollrevolutions.blogspot.fi/2013/08/4-5-6-challenge.html

      Sut on haastettu ^^

      Poista
  5. Ihania kuvia <3 Tykkään tavastasi kirjoittaa kuvatekstejä, nykyään tuntuu monet blogit olevan tosi kuvapainotteisia, mutta ainakin mä luen mielelläni ihan pelkkiä tekstipostauksiakin. Nuo syksyiset muokkaukset oli hienot, sopivan hillityt mutta näkee ettei kuitenkaan ole vielä se vuodenaika koittanut. :D Bloody on muuten mielettömän kaunis tuolla uudella(?) peruukillaan :3

    VastaaPoista
  6. Oii ihanat kuvat<3 Oot ihan hirveen taitava ; ; Tristessa on ihana, suosikkini<3

    http://demisdollblog.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
  7. Mistä olet ostanut Mirin mekon...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ebaysta löysin. Maksoin 35e tuosta vintage nuken kauniista asusta. Tuota oli vain yksi jonka ostin.

      Poista
  8. Blogisi on ihan kiva :) voiait kuitenkin kuvata nukkeja eri asennoissa ja ympäristöissä.

    zikisdaydream.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania kuvia♥ Sun nuket on vaan niin kauniita♥

    iidakki.blogspot.fi

    VastaaPoista
  10. Tosi hienoja kuvia. Megami on hirmu nätti, sen peruukki on niin ihana. n_n
    http://pictureaftertherain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia ja nukkeja! Mir on kyllä suosikkini näistä ketunkorvineen ja tuo leninki on rakkaus! Mistä se on peräisin? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ebaysta löysin, vintagea. Ei se ihan obitsun kapeemmille muodoille täydellisesti istu, pitää joskus ottaa sisään vähän.

      Poista